Veneen katsastus
Peruskatsastus 20 €, vuosikatsastus 20 € + 15 €, jaosmaksua = 35 €
Mikäli aluksen vuosikatsastuksen suorittaa juku muu, kuin seuran katsastaja, peritään silloin 15 € jaosmaksua.
Seuran perälipun käyttö on sallittu vain katsastetuissa veneissä.
Vuosikatsastus kesäkuun loppuun mennessä
Vene on katsastettava kesäkuun loppuun mennessä. Sen jälkeen veneen voi katsastaa vain pätevän syyn vuoksi esim. vene on vasta hankittu tai siihen on tehty suuret korjaustyöt. Katsastuksessa tarvitset aina edellisen vuoden katsastuspöytäkirjan keltaisen osan ja venetodistuksen, koska merkinnät tehdään niihin.
Peruskatsastus viiden vuoden välein
Peruskatsastus tehdään aina viiden vuoden välein sekä silloin, kun vene on vaihtanut omistajaa tai rekisteriseuraa. Myös muutokset veneen rakenteissa edellyttävät uutta peruskatsastusta. Peruskatsastus on kaksivaiheinen: ensin tehdään runkokatsastus veneen ollessa maissa ja toinen vuosikatsastus veneen ollessa vesillä purjehdus- ja kulkuvalmiina.
Huolehdi ennen katsastusta
3-luokka, vaihtoehto A: Matkapuhelin, säänkestävästi suojattuna. Ulkosaaristossa suositellaan kiinteästi asennettu VHF-DSC (huomioi radiolupa) 1kpl Led-soihtu varaparistoineen (vaihtoehtoisesti 2 kpl punasoihtua) Suositellaan lisäksi: 2 kpl punaisia laskuvarjoraketteja sekä 2 kpl punasoihtuja
3-luokka, vaihtoehto B: 2 kpl punaisia laskuvarjoraketteja ja 2 kpl punasoihtuja (vaihtoehtoisesti LED-soihtu varaparistoineen) tai 4 punasoihtua, tai 2 kpl punasoihtua ja 1 kpl LED-soihtu Suositellaan lisäksi: Matkapuhelin, säänkestävästi suojattuna ja VHF
Katsastusjärjestelmää ylläpitävät liitot seuraavat mm. onnettomuustutkinnoissa havaittuja epäkohtia.
He kehoittavat kiinnittämään huomiota mm.
• paukkuliivien kunnon tarkistamiseen
• turvavarusteiden sijoitteluun veneessä
• tyhjennyspumpun sijaintiin ja toimintaan
• varalaitakorkeuteen kuormitettaessa
• pienten veneiden kulkuvaloihin ja ylitehoisiin moottoreihin
• hätäpysäyttimien käyttöön ja toimivuuteen

